|
Legendat kertovat, että Espoon sydämessä, jossain kartoittamattomien
lähiöiden ja unohdettujen liittymien takana sijaitsee salaperäinen,
kadonnut Kauniaisten kaupunki!
ESC järjestää lauantaina 11.6. klo 16 alkaen tutkimusretkikunnan etsimään
tuota historian hämäriin hävinnyttä kaupunkia, jonka katujen tarut kertovat
olevan silatut euroilla ja jonka puistoissa käyskentelevät onnelliset
ihmiset.
Moni urhea tutkimusmatkailija on jo ajautunut tuhoonsa koettaessaan
löytää tuon kryptisten käsikirjoitusten varovaisesti mainitseman
Onnellisten laakson. Heidän surkeita kohtaloitaan on kuullut jokainen, joka
on käynyt Suvelan ja Viherlaakson alakuloisissa pubeissa.
Niinpä retkelle on syytä varustatua huolella!
Kokoonnumme Tapiolan Stockmannin edessä, paikassa missä olisi Tapiolan
Stokkan kello, jos sellainen olisi. (Siis siinä Stokkan ja Akateemisen
välissä).
Tutkimusretkeilijät varustautukoot esimerkiksi seuraavin tarvikkein:
- hellekypärä
- khakisortsit ja paita
- polvisukat ja hyvät maastokengät
- kaukoputki tai kiikarit
- kantajia
- henkilökohtainen palvelija
- muistiinpanovälineet Kunnallisen Maantieteellisen Seuran esitelmää varten
- antropologinen käsikirjasto, ei mielellään kovin paljon yli 145 kiloa
- Gin&Tonicia malarian lääkitsemiseen
- matka-arkku
- Emämaan lippu
- painojäljennöskuva Hänen Majesteetistaan
- rihkamaa ja helyjä alkuasukkaiden lahjomiseen
- keskiolutta
|
Klikkaa kuvaa niin saat tarkemman käsityksen minne olemme menossa...
|