Saturnuksen Hirviöt Korkkaripiiri käsitteli viime mafiassa Jet-Ace -tarinan, jossa umpityperä perusidea yhdistyi juonenkulun käsittämättömyyteen ja dorkiin yksityiskohtiin. Käsillä saattaa olla piirin historian paras korkkari! Tarinan alku näyttää Jet-Ace vapaa-ajallaan ''R.A.F:n avaruuslentäjien messi tuntui pomppivan perustuksillaan. Sivullinen olisi saattanut ihmetellä, kuinka rakennus yleensä pysyi pystyssä, sillä Jet-Ace piti hauskaa!'' Tämä ei kaivanne selittelyitä. Avaruuslentäjät, jotka noin yleensä ottaen käyttäytyvät kuin pikkupojat myös näyttävät pikkupojilta kuvissa, joissa Jet-Ace leikkii ritaria. Lukijat näkevät tässä myös mahdollisesti ensimmäistä kertaa erään niistä käytännön piloista, joista Jet-Ace on saanut kyseenalaisen maineen. Lentäjät päättävät kantaa Cobbyn tavarat huoneesta paraatikentälle. Pahaksi onneksi Cobb on vaihtanut huonetta everstin kanssa. Jet-Ace ja kumppanit kärähtävät pahasti. Rangaistukseksi koko sakki passitetaan komennukselle ''rangaistussiirtolaan''. Myöhemmin paikka paljastuu ''Austraaliaksi''. Ilmeisesti brittiyleisölle ''rangaistussiirtola'' on riittänyt kertomaan mistä maasta on kyse. Perillä miehet pistetään harjoittelemaan kaikenlaista. Jet-Ace ja Plum-Duff lähetetään rutiinipartioon. Kesken lennon he kuulevat viestin: Keski-Kiinassa on hätätilanne ja heidät lähetetään tiedustelemaan. He näkevät oudon sumun peittämän laakson. ''Mittari ilmoittaa että sumu on myrkyllistä''. Jet-Ace haluaa laskeutua. Plum-Duff protestoi koska Cobb ei ole erikseen maininnut laskeutumisesta mitään. Alhaalla he tapaavat kiinalaisia sotilaita, jotka kertovat että sumussa on lohikäärme! Piirissä pohdittiin että lohikäärmeen lisäksi kiinalaissotilaat olisivat voineet ihmetellä R.A.F:n lentäjiä maaperällään. Mutta ilmeisesti R.A.F saa mennä minne vain. Kiinalaiset yrittävät pitää Jet-Ace poissa sumusta, mutta turhaan: hän riistäytyy käsistä ja lähtee ryntäämään kohti. Tämän touhun järkevyys ei oikein valkene, jos sama äijä on hetkeä aiemmin todennut ''mittareillaan'' sumun olevan myrkyllistä. Sumun armoilla on kylä, jossa kiinalaisperhe on jäänyt loukkuun: heidän talonsa muurien ympäröimän pihan portin eteen on juuttunut kärryt. Piirissä todettiin kansainvälisen kommunismin lamauttava vaikutus. Kiinalaisperhe seisoo tumput suorina, eikä yritä esimerkiksi kasata jotain muurin eteen että siitä pääsisi yli... No onneksi R.A.F on paikalla, kumppanukset työntävät kärryt pois tieltä. Sitten veikkoset jo näkevätkin lohikäärmeen työntyvän esiin sumusta! Lohikäärme kuitenkin kaatuu kohta kuolleena maahan. Tässä vaiheessa Plum-Duffista kuoriutuu esiin uusi puoli: hän hakee koneesta tutkimusvälineet ja ottaa lohikäärmeen nahasta ja salaperäisestä kaasusta näytteet! Sitten miekkoset alkavat olla vaikeuksissa. Tukikohta käskee heitä palaamaan tai heidät julistetaan karkureiksi! R.A.F ei esimerkiksi pelkää että heille olisi tapahtunut jotain, jos heistä ei kuulu. Ilmeisesti kuri on ongelma. Samassa kaverukset saavat toisen viestin: ''Lähettäkää apua...lohikäärme''. Sanoma tuli ''lyhytaalloilla, jotka kulkevat uskomattoman pitkiä matkoja''. Sitten ne ovatkin ihan uudenlaisia lyhytaaltoja, kommentoivat piirin fyysikot. Jostain tästä Jet-Ace kuitenkin osaa päätellä että viesti tuli Interlakenista Sveitsistä. Ja ei kun sinne, Jet-Acen menetelmällä, jossa ensin hypätään avaruuteen ja sitten syöksytään alas. Tällä perstuntumalla veikkoset laskeutuvatkin näppärästi juuri samalle niitylle, jonka laidalla lohikäärme riehuu. He yrittävät ampua lohikäärmettä, mutta ei auta. Se murskaa heidän koneensa. Sitten se katoaa takaisin sumuun. Jet-Ace ja Plum-Duff saavat seuraa. R.A.F:n avaruuspoliisi kurvaa paikalle ilmoitse. He eivät ole suinkaan tulossa pidättämään lohikäärmettä, vaan Jet-Acea ja Plum-Duffia. Piirissä heräsi koko joukko kivoja kysymyksiä. 1) R.A.F todellakin valvoo koko planeettaa. 2) Sanoma hirviöstä tuli ilmeisesti vain Jet-Acelle ja Plum-Duffille Kiinaan. 3) Enemmän kuin mahdolliset lohikäärmeongelmat, R.A.Fia kiinnostaa kurinpito. Tällaisenaan R.A.Fin toiminnassa ei ole mitään mieltä, joten piirissä alettiin luoda erinäisiä teorioita, joista lisää myöhemmin. Veikkoset passitetaan takaisin ''Austraaliaan'' ja putkaan. Joka näyttääkin olevan ainoa kivirakennus muuten teltoista koostuvassa leirissä. Korostaneen tämäkin kurin merkitystä. Sellissä kumppanukset manailevat sitä, että heillä olisi todisteet lohikäärmejutussa. Onneksi sellistä on helppo paeta. (''Selliosaston piti olla varsin pakovarma...sitä ei katsottu tarpeelliseksi edes vartioda huolellisesti.'') He tyrmäävät ruokaa tuovan vartijan. Sen jälkeen he törmäävät elementtiin, joka ilmeisesti tekee paikasta ''pakovarman''. Oven ulkopuolella seisoo yksinäinen nälkäinen koira. Tässä välissä on omituinen kahden ruudun välihyppy Kiinaan ja muualle, jossa ''Maailman armeijat taistelivat urheasti mutta toivottomasti'' lohikäärmeitä vastaan. Tämähän ei tietenkään kuulu R.A.Fille. Sitten takaisin veikkosten luo. Koira on kuulemma koulutettu käymään jokaisen vieraan ihmisen kimppun. Paitsi ilmeisesti sellaisen joka tarjoaa ruokaa, sillä kaverukset keksivät lahjoa sen sapuskalla. Sellaista ''pakovarmuutta''. Kaverukset menevät seuraavaksi laboratorioon, jossa Plum-Duff näyttelee jälleen outoja tiedemiehen kykyjään. Vielä oudompia ovat R.A.F:n vangitsemiskäytännöt. Plum-Duffilla on ilmeisesti ollut sellissä mukana lohikäärmeestä otetut näytteet. Vankien tutkiminen ei kuulune proseduuriin. Jo selviääkin jotain. Salaperäinen kaasu on vetyä, klooria ja metaania ja lohikäärme hengittää sitä ihonsa kautta. Sen vuoksi se kuoli tultuaan ulos kaasusta. Jet-Ace pähkäilee, etteihän sellaisia olosuhteita ole maapalolla. ''Mutta jollakin muulla planeetalla on sellaiset olosuhteet... esimerkiksi Saturnuksella'', sanoo Plum-Duff. Eli siis Saturnukseen! Tässä vaiheessa korkkarin aiemminkin hatara juoni alkaa svengata toden teolla. Miten ystävämme pääsevät rengasplaneetalle? Kas, onneksi Saturnukseen on juuri lähdössä koulutuslento. Jätkikset ryömivät kylmän rauhallisesti alukseen polttoainesäiliöiden luukusta salamatkustajiksi. Välillä katsellaan jälleen lohikäärmetuhoja maapallolla. Ilmeisesti kukaan muu ei tee mitään tutkiakseen, mistä pedot tulevat. Jälleen kerran pallomme kohtalo on siis ainoastaan Jet-Acen käsissä. Jet-Ace ja Plum-Duff piileskelevät aluksella ja pöllivät ruokansa messistä. Lopulta alus on Saturnuksessa. Nyt planeettaa pitäisi vaan päästä tutkimaan. Jet-Ace saa erään loistavista ajatuksistaan: lähdetään pelastusaluksella seikkailemaan Saturmuksen kaasukehään. Sanoista tekoihin. Tosin varovainen pitää olla, sillä syvemmällä paine saattaisi murskata heidät. Seuraa sivun verran tarpeetonta toimintaa: jälleen näytetään lohikäärmeitä hävittämässä vuoristoseutuja ja äkkiä Jet-Acen alus törmää johonkin ja sinkoutuu ylöspäin. No, miekkoset painuvat takaisin alas, ja nyt he törmäävät kolmionmuotoisiin jättilepakoihin, joista yhden Jet-Ace pasauttaa pois päiviltä ''tutkaohjatulla raketilla''. Seuraavaksi he löytävät outoja nikkelivuoria, jotka ilmeisesti sitten kelluvat ilmassa - ainakaan ne eivät voi olla ''pohjalla'', koska siellä pitäisi olla murskaava paine, kuten Jet-Ace sanoi. Kaverukset kuitenkin laskeutuvat vuorelle. Toinen vuorista on kuitenkin kaatumassa päälle (ehkä ne todella kelluvat) ja kone ei meinaa startata. Välissä katsellaan taas - tällä kertaa kanadalaisia - tappelemassa lohikäärmeitä vastaan. Takaisin Saturnuksessa kaatuva vuori koskettaa toista ja aiheuttaa valtavan salamaniskun. Kaverusten avaruusalus lentää ilmaan, ylöspäin. ''Ylhäällä'' he näkevät valtavia piikikkäitä kilpikonnia. ''Yhdestä tällaisesta saisi soppaa kuningattaren kutsuille seuraaviksi kahdeksisadaksi vuodeksi'', tokaisee Jet-Ace. Onkohan Elisabeth II:n laitettu joskus 2000-luvun alussa jäihin, josta hänet nostetaan välillä hoitamaan seremonioita? No, voihan kyseessä olla joku myöhempikin kuningatar. Piikkiturtlet tappelevat lohikäärmeitä vastaan. Ikävä kyllä kaverusten alus juuttuu yhden tällaisen ötökän piikkeihin. Onneksi se lentää jälleen tuoksinassa ilmaan. Nyt iskevät taas salamat ja syntyy valtava pyörre joka tempaa koko ympäristön yläilmoihin. Sitten seuraa jotain mielenkiintoista: ''Valonsäteen matka Saturnuksesta Maahan kestää yli tunnin. Ja juuri sen ajan kuluttua Englannin maaseudulla alkoi salamoida''. Sumupilvi törmää radioteleskooppiin ja tuo mukanaan lohikäärmeen. Radioteleskooppi on juuri jäljittänyt Saturnuksessa riehuvaa sähköistä myrskyä. Samaan aikaan Jet-Ace ja Plum-Duff jatkavat trampoliinimaista pomppimistaan Saturnuksen kaasukehässä. Nyt meinaa ottaa ohranen: kaverit pääsevät ylös mutta moottorit eivät meinaa käynnistyä. Onneksi R.A.F:n risteilijä huomaa pelastusaluksen. (''Se on oma pelastusveneemme! Kukahan sen on mahtanut ottaa?'' Nii-in. Ei sitten ilmeisesti kojelaudassa syty minkäänmoista valoa, kun pelastusalus lähtee, saati että kukaan olisi vilkaissut sen hangaaria.) Jet-Acelle ja Plum-Duffille tulee selityksen paikka. He yrittävät inttää halunneensa todistaa että lohikäärmeet tulevat Saturnuksesta (sinänsä voisi ajatella että tällaisten väitteiden todistelija pistettäisiin enempiä kyselemättä ns. pehmustettuun huoneeseen). R.A.Filla on kuitenkin ''vankat todisteet'' että Jet-Ace ja Plum-Duff ovat rikkoneet MÄÄRÄYKSIÄ. ''Ja kaikesta huolimatta lohikäärmeitä ilmestyy yhä maahan. Viimeinen otus osui suoraan radioteleskoopin malja-antenniin'', sanoo kapteeni. Tässähän suorastaan väitetään, että Loganin olisi jo pitänyt selvittää kiusallinen myyttisten petojen mellastelu. Hmm... Mutta nyt keksii Loganin poika! ''Ne siirtyvät radioaaltojen mukana'' ja ''Kun Maan ja Saturnuksen myrskyt ajoittuvat samaan hetkeen, hirviöt siirtyvät sähkömagneettisen säteilyn mukana... Radioaaltojen siirtyminen on estettävä!'' Jaa että sitten mitä ettäkä häh? Summa summarum, radioteleskooppi maassa alkaa lähettää ''estosignaalia'' ja lohikäämeiden tulo loppuu siihen. Niiden sijasta sataa vain ''vaaratonta vihreää mutaa''. Kun alus palaa Maahan, korkeat upseerit kokoontuvat ottamaan sankariamme vastaan ja huutavat ''ELÄKÖÖN JET-ACE LOGAN''. Toden totta. Meille tietenkin heräsi muutamia kysymyksiä... Miten lohikäärmeet lentävät radioaaltojen mukana tai jopa radioaaltoina? Miksi lohikäärmeet landaavat vain vuoristoihin ja yhden kerran radioteleskooppiin? Jos Saturnusta tutkitaan radioteleskoopeilla ja koulutuslennoilla, miksei kukaan aiemmin ole käynyt kurkkaamassa pilvien alle ja nähnyt planeetan kiehtovaa faunaa? Miksi vain lohikäärmeitä tulee maahan, miksei myös niitä nahkalepakoita ja kilppareita? Miksi ei aina sada myrskysäällä lohikäärmeitä? Miksi kukaan muu ei tee mitään selvittääkseen ongelmaa? Miksi lohikäärmesade alkaa vasta nyt? Miksi tarinasta puuttuu ilmeinen höpötys siitä, että muinaiset lohikäärmetarut ovat peräisin Saturnuksen lohikäärmeistä? Voidaan myös kysyä, että mitä helkkarin väliä tai merkitystä Jet-Acen ja Plum-Duffin pomppimisella Saturnuksen ilmakehässä oikein oli. Tässä korkkarissa oli melkoisesti täysin yhdentekevää toimintaa ja tapahtumista. Näihin ja moniin muihin kysymyksiin emme saa koskaan vastausta. Sen sijaan joitain asioista piirille valkeni. - Kehittelimme uuden teorian R.A.Fin kriisienratkaisumenetelmästä. Kun maapalloa uhkaavat alienit tahi muut ökkömönkiäiset, ensimmäinen tehtävä on huolehtia siitä, että Jet-Ace Logan etsintäkuulutetaan tai pidätetään. Stressi ja jahdattuna oleminen saa hänet ratkaisemaan ongelman. Jos tilanne näyttää yhä huolestuttavalta, Jet-Acen etsintäkuulutukseen laitetaan lisähuomautus ''ammuttava tavattaessa''. Tämä teoria selittää sen, miksi Jet-Acea jahdattiin hetimiten maailmanlaajuisesti kun lohikäärmeongelma oli syntynyt. - Plum-Duff väläytteli outoja puoliaan tiedemiehenä. Tämän vastapainoksi häntä nimitellään joka käänteessä läskiksi. ''Valmiina Plum-Duff...pane koko valtava massasi liikkeelle..'' (s.74), ''Mahdutko sinä tästä, Plum-Duff?'' ''Hä-hädin tuskin. En minä oli sellainen ankerias kuin sinä!'' (s.81) ''Juokse nyt henkesi edestä, senkin ylipainoinen avaruusmies'' (s. 82). ''Saturnuksen hirviöiden'' perusidea on älyvapaa. Juonellinen puoli koostuu järjenvastaisista tai huonosti motivoiduista siirroista ja toistoista. Yleiskuvaa ei paranna sekavasti perusteltu ''opetus'' siitä että kuriin taipumaton mies voi pelastaa maailman. Tällaisenkin sarjiksen voi näemmä tehdä. Nautinnollista luettavaa. Seuraavalla kerralla, helatorstaina 9.5 hukataan taas, sillä käsittelyssä on kakkosalbumin viimeinen tarina ''Jet-Ace Logan Katoavien miesten planeetalla''. Kun nämä edes joskus löytäisivät jotain... Piirissä keskusteltiin myös jatkosta. Jättialppari ykkösessä on kolme tarinaa, joista tosin viimeinen hyvinkin pitkä. Näin ollen kaikki Jet-Ace Logan -tarinat olisi luettu juhannukseen mennessä. Heinäkuussa piiri voisi joko pitää taukoa, tai sitten käsitellä jonkin Rick Random -tarinan tai muissa korkkareissa ilmestyneen scifistoorin. Viimeistään elokuussa voisimme käydä klassisten vuoden 1974 Avaruusmatka- eli Star Trek -sarjiksien kimppuun. Myös King Kong -sarjiksia on ehdotettu luettavaksi. Kommentteja?